Kun adventtikalenterin ensimmäisiä luukkuja sai alkaa avata, tajusin, että kaapista löytyy edellisvuona avattu piparimaustepussi, ihan hurjasti sokeria, jota tulee käytettyä lähinnä juhla-aikaan, ja sekalainen seurakunta kuivattuja hedelmiä, joiden korkea aika alkaa myös olla kohdillaan.
Vaan mikäs sen sopivampi hetki löytöjen tekemiseen; nythän taas kaikkea jouluista alkaa tehdä mieli! Niinpä kaapin aineksista syntyi pitkästä aikaa kakkua.
Joulua odotellessa viikonlopun tai arkipäivän kahvipöytäkaveriksi sopii hyvin tämä mausteinen ja hedelmäinen leivonnainen. Se on yksinkertainen, ei uskomattoman näyttävä (ei tämän leipurin käsistä…), mutta mahtavan maistuva. Ja helppo valmistaa: se jos mikä on joulunvalmistelukiireiden keskellä iso plussa!
Jouluinen maustekakku
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl piparkakkumaustetta (pomeranssi, kaneli, neilikka, inkivääri)
2 tl vanilliinisokeria
1 dl rusinoita
1 dl hienonnettuja kuivattuja aprikooseja
2 omenaa
tilkka vettä
*Aloita kuorimalla omenat ja paloittelemalla ne kuutioiksi. Keitä kuutioita kattilassa vesitilkassa, kunnes ne ovat pehmenneet. Kaada ylimääräinen vesi pois ja survo kuutioita puolihuolimattomasti niin, että osa soseutuu ja osa jää palasiksi.
*Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
*Sekoita kuivat ainekset (mukaan lukien rusinat ja aprikoosit) keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen omenasurvoksen kanssa.
*Leivinpaperoi pitkänomainen kakkuvuoka, tai voitele ja korppujauhota minkälainen kakkuvuoka vain. Kaada taikina vuokaan. Paista uunissa 175°C:ssa uunin alimmalla ritilätasolla noin tunnin ajan, tai kunnes hammastikkuun ei enää kokeiltaessa tartu raakaa taikinaa.
p.s. Sopisikohan tämän hedelmäisen ja mehevän kakun makupariksi Paulig Colombia tai Papua New Guinea, hmmm…
« Takaisin


