Loistavia kahvikupillisia Amsterdamissa
Monet ovat kuulleet hieman toisenlaisesta Amsterdamin kahvilakulttuurista, mutta jos todella haluaa vain loistavan kupillisen kahvia, kannattaa kaupunkiin suunnistaa. Vierailin Amsterdamissa muutama viikko sitten ja pääsin tutustumaan uskomattoman ihanaan valikoimaan erilaisia kahviloita.
Hollanti tunnetaan monien muiden Keski-Euroopan tavoin upeista leivonnaisista, mutta minun kahvikierrokseni oli suunniteltu ennen kaikkea hyvän kahvin mukaan.
Hartenstraatilta löysin kaksi helmeä: Screaming beans ja SOK. Molemmat kahvilat ovat täynnä työlleen omistautuneita baristoja ja intoa, joka tarttuu jokaiseen kävijään. SOK:n ikkunan takaa näkyy musta vuokaavio, josta voi päätellä, mikä kahvi olisi itselle sopivin. Varsinaista ikkunashoppailua :)!
Slow Coffeet on niin POP!
Cappuccino oli niin houkutteleva, että kahviseurani ehti jo ottamaan ensimmäisen maistiaisen ennen kuin ehdin kuvata.
Vakaa aikomukseni oli juoda matkalla vain ja ainoastaan kahvia. Vaan kukapa olisi voinut vastustaa smoothieta, jonka ainekset olivat näin ihanan tuoreita ja herkullisia, tai minttuteetä, jossa on yhtä paljon minttua kun minun koko kukkamaassani!
Herkkuja…
...ja lisää herkkuja!
Two for joy -kahvila on hyvä paikka syödä vaikka aamiaista. Tässä oma luomuaamiaiseni.
Mikään ei voita aamun ensimmäistä kahvikupillista!
Alla vielä osoitteet muutamaan mukavaan kahvilaan teille, jotka suuntaatte Amsterdamiin!
SOK Summer Espresso Lab
Hartenstraat 34
Two For Joy Coffee Roasters
Frederiksplein 29
Screaming Beans
Hartenstraat 12
Casa Brazuca
Rijnstraat 22
Espressofabriek
IJburglaan 1489
Emmi, 29.07.2011 klo 09:01
Kommentoi
Kirjoittaja
Emmi Hämäläinen
Olen Paulig Instituutin baristakouluttaja ja kahviasiantuntija. Aloitin kahvin juonnin jo pienenä ja rakastanut kahvia siitä lähtien. Viimeiset seitsemän vuotta olen työskennellyt Pauligilla kahvin parissa, hyvien kahvikuppien ympäröimänä.
26.10.2011 klo 21:00 Emmi Hämäläinen Ruskaa ja vaahterasiirappia
12.10.2011 klo 22:02 Emmi Hämäläinen Mitä maitoa kahvin kanssa?
19.08.2011 klo 20:59 Emmi Hämäläinen Loistavia kahvikupillisia Amsterdamissa
29.07.2011 klo 09:01 Emmi Hämäläinen Mansikka-ajan maistuvin kahvijuoma
07.07.2011 klo 08:21 Emmi Hämäläinen
Muita kirjoituksia
Tässä muutama kahvijuttu lisää, samoilla hakusanoilla mutta sattumanvaraisessa järjestyksessä.
22.03.2012 klo 20:23 Hanna Pilli-Sihvola Pikavauhdilla pikkujouluihin
12.07.2010 klo 17:00 Paulig Café Kahvi & vanilja yhteen soppii
27.02.2011 klo 10:33 Kahvila-konditoria Hopia
15.06.2011 klo 05:59 Anna Kosonen Mitä maitoa kahvin kanssa?
19.08.2011 klo 20:59 Emmi Hämäläinen Juhla Mokka -kahvirasia kesäisissä tunnelmissa
29.05.2011 klo 12:58 Paulig Café Syysiltojen kotoisa Korjaamo
13.11.2011 klo 14:50 Anna Kosonen Café Alegria ja Savonlinnan kesä
06.07.2011 klo 08:39 Anna Kosonen Kupista asiaa
07.04.2010 klo 16:47 Luomu-Mundoa matkailuseminaarissa
19.10.2011 klo 20:21 Ulla Suoraniemi


